N:o 148/1922
Annettu Helsingissä 1. päivänä kesäkuuta 1922

Kielilaki

Samalla kuin kumotaan 28 päivänä huhtikuuta 1921 annettu laki suomen ja ruotsin kielen käyttämisestä tuomioistuimissa ja muissa viranomaisissa, säädetään Eduskunnan päätöksen mukaisesti seuraavaa:

I. Yleisiä säännöksiä.

Tuomioistuimissa ja muissa valtion viranomaisissa, niin myös kuntain ja muiden itsehallintoalueitten viranomaisissa on käytettävä, kunkin virka- tai itsehallintoalueen ja vastaavan yhdyskunnan sekä asiallisten kielen mukaan. maan kansalliskieliä, joko suomea tai ruotsia taikka sekä suomea että ruotsia, niinkuin tässä laissa säädetään.

Virka- tai itsehallintoalue on, sen asujanten kielen mukaan, joko yksikielinen tahi kaksikielinen.

Virka- tai itsehallintoalue, joka käsittää yhden kunnan, katsotaan yksikieliseksi, jos kunnassa on ainoastaan samankieliseksi, asujamia tai jos siinä asuvien toiskielisten luku on pienempi kuin kymmenen prosenttia asujamiston koko määrästä, mutta kaksikieliseksi, jos toiskielisten luku nousee tähän prosenttimäärään. Helsingin, Turun ja Vaasan kaupungit katsotaan kaksikielisiksi, vaikka niissä asuvien toiskielisten luku ei nousisi kymmeneen prosenttiin asujamiston koko määrästä.

Virka- tai itsehallintoalue, joka käsittää useampia kuntia, katsotaan yksikieliseksi, jos siihen kuuluu ainoastaan samankielisiä kuntia, mutta kaksikieliseksi, jos siihen kuuluu sekä suomen- että ruotsinkielisiä kuntia tai joku kaksikielinen kunta. Lääni, jonka kuntien luvusta vähempi kuin kymmenes osa on tois- tai kaksikielisiä, katsotaan kuitenkin kaksikieliseksi ainoastaan näiden kuntien osalta.

Mitkä virka- ja itsehallintoalueet edellä mainituilla perusteilla on katsottava suomen- tai ruotsinkielisiksi ja mitkä kaksikielisiksi, määrää virallisen tilaston pohjalla valtioneuvosto joka kymmenes vuosi. Älköön kuitenkaan kuntaa, joka tämän lain mukaan on ollut kaksikielinen, julistettako yksikieliseksi, ellei toiskielisten luku alueella ole alentunut kahdeksaan prosenttiin tai sitä pienemmäksi, älköönkä aluetta, joka on ollut yksikielinen, julistettako kaksikieliseksi, ellei toiskielisten luku ole kohonnut kahteentoista prosenttiin alueen väestön lukumäärästä. Tästä riippumatta on joka kerta, kun tapahtuu muutos virka- tai itsehallintoalueiden rajoissa, samalla 2 ja 3 momentissa säädettyjen perusteiden mukaan määrättävä, minkä kielisiä uudestijärjestetyt alueet ovat.

II. Asiallisten käytettävä kieli ja toimituskirjakieli.

Suomen kansalaisella on oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa valtion viranomaisessa omaa kieltänsä, suomea tai ruotsia, omassa asiassaan tai asiassa, jossa häntä kuullaan. Kunnalla ja muulla itsehallintoyhdyskunnalla sekä kotimaisella yhdistyksellä ja uskonnollisella yhdyskunnalla on oikeus käyttää pöytäkirjakieltään sekä opetus- ja kasvatuslaitoksella laitoksen opetuskieltä. Asiamiehellä ja oikeudenkäyntiapulaisella on oikeus käyttää sitä kieltä, jota hänen päämiehensä on oikeutettu käyttämään. Muuten on tuomioistuimeen tai valtion viranomaiseen käännyttäessä käytettävä alueen kieltä taikka, kaksikielisellä virka-alueella, jompaakumpaa alueen kielistä.

Asiassa, jota valtion asiamies, virallinen syyttäjä tai muu valtion virkamies virkansa puolesta ajaa, tulee hänen käyttää vastaajan kieltä, jos hän on velvollinen sitä taitamaan.

Asioita suullisesti käsiteltäessä tuomioistuimessa tai poliisiviranomaisen edessä käytettäköön, milloin tarve vaatii, tulkitsemista.

Yksikielisellä virka-alueella on tuomioistuimen ja muun viranomaisen annettava toimituskirja virka-alueen kielellä.

Tuomioistuin tai lääninhallitus olkoon kuitenkin velvollinen niissä tapauksissa, joissa 6 §:n mukaan alkuperäinen toimituskirja olisi annettava toisella kielellä, liittämään toimituskirjaan laillisesti pätevän käännöksen, kun asiallinen, jolla 3 §:n mukaan on oikeus käyttää toista kuin virka-alueen kieltä, on sitä pyytänyt.

Kaksikielisellä virka-alueella on tuomioistuimen ja muun viranomaisen annettava toimituskirja sillä kielellä, jota asiallinen tai, milloin heitä on useampia, asialliset ovat käyttäneet tai jonka käyttämisestä toimituskirjassa he yhtyvät.

Jos asialliset ovat käyttäneet eri kieliä eivätkä yhdy saman kielen käyttämisestä toimituskirjassa, on seuraavia säännöksiä noudatettava.

  1. Asiassa, jossa ei ole vastaajaa, on käytettävä vireillepanijain enemmistön kieltä.
  2. Rikosasiassa on käytettävä vastaajan kieltä.
  3. Jos 1 kohdassa mainittujen vireillepanijain enemmistö ei ole todettavissa tai jos rikosasiassa on erikielisiä vastaajia tai jos muussa asiassa asialliset ovat erikielisiä, tulee viranomaisen, huomioonottaen, kumpaa kieltä viranomaisen tieten useimmat asialliset ymmärtävät sekä mitä asiallisten oikeus ja etu muuten vaativat, harkintansa nojalla ratkaista, kumpaa kieltä on käytettävä. Toimituskirjaan on silloin merkittävä syy, miksi toista tai toista kieltä on käytetty.

Kunnan tai muun itsehallintoalueen viranomaiseen käännyttäessä on käytettävä alueen kieltä tai, kaksikielisellä alueella, jompaakumpaa alueen kielistä. Muuten noudatettakoon näihinkin viranomaisiin nähden, mitä 5 §:n 1 momentissa ja 6 §:ssä on säädetty. Kaksikielisessä kunnassa, jonka väestöstä vähempi kuin kolmasosa on toiskielinen, olkoon kuitenkin itsehallintoviranomainen oikeutettu antamaan toimituskirjan itsehallintoalueen enemmistön kielellä, liittämällä siihen, asiallisen pyynnöstä, laillisesti pätevän käännöksen.

Ylemmän oikeuden ja muun ylemmän viranomaisen on itsekussakin tapauksessa annettava toimituskirja sillä kielellä, jota alempi viranomainen on tämän lain mukaan käyttänyt.

Asiallisella, jolla 5 §:n 2 momentin mukaan on oikeus vaatia laillisesti pätevän käännöksen liittämistä toimituskirjaan, on samamainen oikeus ylemmän oikeuden ja viranomaisen toimituskirjaan nähden.

Jos yksikieliseltä kunnalta tai muulta itsehallintoyhdyskunnalta virkateitse vaaditaan lausuntoa tai selitystä asiassa, jossa on käytetty toista kuin kunnan tai yhdyskunnan kieltä, on asiakirjat asianomaisen viranomaisen toimenpiteestä virallisesti oikeaksi todistettuna käännöksenä sille toimitettava. Sama olkoon laki tällaisessa asiassa annettavaan toimituskirjaan nähden, jos kunta tai itsehallintoyhdyskunta on sitä pyytänyt.

10§

Julkipanot, ilmoitukset ja kuulutukset tai muut sellaiset asiakirjat, jotka tuomioistuin tai muu valtion viranomainen taikka kunnan tahi muun itsehallintoalueen viranomainen antaa väestölle, on yksikielisellä virka- tai itsehallintoalueella kirjoitettava tämän alueen kielellä ja kaksikielisellä virka- tai itsehallintoalueella maan molemmilla kielillä.

III. Viranomaisten sisäinen virkakieli.

11§

Tuomioistuimen ja muun valtion viranomaisen jonka virka-alue on yksikielinen, on sisäisenä virkakielenään käytettävä virka-alueensa kieltä.

Sisäisellä virkakielellä tarkoitetaan tässä laissa sitä kieltä, jota käytetään sellaisissa pöytäkirjoissa ja muissa asiakirjoissa, joita ei ole annettava yksityiselle asialliselle, niin myös viranomaisten välisessä kirjeenvaihdossa ja virkakirjanpidossa.

12§

Tuomioistuimen ja muun valtion viranomaisen, jonka virka-alue on kaksikielinen, tulee sisäisenä virkakielenään käyttää joko suomea tai ruotsia seuraavien säännösten mukaan.

  1. Asiassa, joka on yleistä luonnetta, on käytettävä virka-alueen asujamiston enemmistön kieltä. Jos tällainen asia yksinomaan tai pääasiallisesti koskee toista kieliryhmää, on sen kieltä käytettävä.
  2. Asia, joka koskee viran täyttämistä tai virkamääräystä, on käsiteltävä ja toimituskirja siinä annettava sillä kielellä, jolla virkamiehen virkatoiminta pääasiallisesti on tapahtuva.
  3. Asiassa, jossa on toimituskirja annettava, on toimituskirjan kieltä käytettävä. Muuten on asiassa, joka yksinomaan tai pääasiallisesti koskee yksityisen oikeutta tai etua, tämän tai, milloin heitä on useampia, enemmistön kieltä käytettävä.
  4. Diarissa on käytettävä sen asiakirjan kieltä, jota merkintä koskee.
  5. Asiassa, jonka laatu muuten vaatii toisen tai toisen kielen käyttämistä, on tätä kieltä käytettävä. Viranomaisen tulee tässä tapauksessa pöytäkirjaan merkitä syy, miksi toista tai toista kieltä on käytetty.

13§

Ylemmän viranomaisen on kirjoitettava alemmalle viranomaiselle menevä kirjelmänsä sillä kielellä, jota viimeksimainittu viranomainen on asiassa velvollinen käyttämään, niin myös yksikieliselle kunnalle tai muulle itsehallintoyhdyskunnalle sekä niiden viranomaisille näiden kielellä.

Lähetekirjelmä millä vaaditaan lausuntoa viranomaiselta, jonka virka-alue on kaksikielinen, saadaan 1 momentissa olevan säännöksen estämättä kirjoittaa sillä kielellä, jolla asia on vireillepantu.

Ensimmäisessä momentissa mainitusta määräyksestä huolimatta ei alempi viranomainen saa olla noudattamatta määräystä, joka on annettu toisella kielellä, jos viranomainen on velvollinen sitä ymmärtämään.

14§

Viranomaisen, jonka toiminta kohdistuu ainoastaan väestön toiseen kieliryhmään, on käytettävä tämän ryhmän kieltä.

Valtion ja kunnan yksikielisten opetusja kasvatuslaitosten hallintoelimien ja toimihenkilöiden tulee niinikään käyttää asianomaisen laitoksen kieltä, vaikka se sijaitseekin toiskielisessä kunnassa.

15§

Mitä 11, 12 ja 14 §:ssä on säädetty, on voimassa myös kunnan tai muun itsehallintoalueen viranomaiseen nähden, ja olkoon myöskin tällainen viranomainen, jos alue on kaksikielinen, velvollinen kirjeenvaihdossaan alaisensa viranomaisen kanssa noudattamaan 13 §:n 1 momentin säännöstä.

Jos kaksikielisen kunnan väestöstä vähempi kuin kolmasosa on toiskielinen, olkoon kuitenkin kunnan viranomainen oikeutettu, valtuuston päätöksen mukaisesti, 12 §:ssä mainituissa tapauksissa käyttämään ainoastaan enemmistön kieltä, varteenottamalla, että pöytäkirjaan on liitettävä laillisesti pätevä käännös, milloin vähemmistön kieltä olisi käytettävä.

Ensimmäisessä momentissa oleva säännös ei myöskään estä itsehallintoalueen edustajistoa päättämästä, että pöytäkirjoissa on käytettävä molempia kieliä rinnan.

16§

Sellaisen kollegisen viraston jäsenellä, jonka virka-alue on kaksikielinen, on oikeus viraston keskusteluissa sekä pöytäkirjaan kirjallisesti antamassaan lausunnossa käyttää sitä kieltä, suomea tai ruotsia, jonka hän katsoo soveliaammaksi.

Sama oikeus olkoon myös itsehallintoalueen edustajiston sekä yleisten komiteain ja lautakuntain jäsenillä. Jos edustajiston jäsen ei ymmärrä toisella kielellä annettua lausuntoa, on se hänelle lyhyesti tulkittava, jos hän sitä vaatii.

IV. Erinäisiä säännöksiä.

17§

Mitä tässä laissa on säädetty valtion viranomaisten kielestä, sovellutetaan myös evankelis-luterilaisen kirkon tuomiokapituleihin, papistoon ja muihin viranomaisiin, ellei asia ole sen laatuinen, että se kirkkolain mukaan on katsottava olevan kirkon omia asioita. Samoin sovellutetaan, mitä on säädetty kunnista ja muista itsehallintoyhdyskunnista, mainitun kirkon seurakuntiin, ja ovat kielellisellä perusteella muodostetut seurakunnat alueen väestön kielestä riippumatta pidettävät yksikielisinä.

Kreikkalais-katolisen kirkon virkakielestä säädetään asetuksella.

18§

Kaksikielisen yliopiston ja korkeakoulun sekä muiden sellaisten laitosten viranomaisista on voimassa, mitä kaksikielisen virka-alueen viranomaisista on säädetty. Niiden opetus- ja tutkintokielestä säädetään erikseen.

19§

Sotilasviranomaiset ovat tämän lain määräysten alaisia. Niiden virka-alueet katsotaan yksikielisiksi, jos niiden alaisten joukko-osastojen miehistö on koottu yhteen yksikielisen joukko-osaston muodostamiseksi, kaksikieliseksi taas, jos miehistö on koottu katsomatta sen äidinkieleen tahi viranomaisten toiminta kohdistuu useampiin erikielisiin joukko-osastoihin.

Sotaväen komennuskieli on suomen kieli.

20§

Valtionrautateiden viranomaisten virkakielestä on voimassa, mitä kaksikielisen virka-alueen viranomaisten virkakielestä on säädetty.

21§

Lainvalmistelukunnan lakiehdotukset ja painetut mietinnöt on annettava suomen ja ruotsin kielellä. Valtion komiteain ehdotukset sekä milloin mietinnöt painosta julkaistaan, perustelujen pääkohdat on toimitettava molemmilla kielillä. Muuten noudatettakoon soveltuvilta osilta komiteoihin nähden, mitä tämän lain 12 §:ssä säädetään.

22§

Ulkomailla olevista lähetystöistä on voimassa, mitä kaksikielisten virka-alueiden viranomaisista on säädetty. Sama olkoon laki konsulinvirastoista, joiden päällikkönä on lähetetty konsuli.

Muun kielen kuin suomen tai ruotsin käyttämisestä lähetystöissä ja konsulinvirastoissa säädetään asetuksella.

23§

Laillisesti pätevänä käännöksenä tämän lain mukaan annettu toimituskirja on katsottava alkuperäisen veroiseksi.

Milloin valtion viranomaisen on annettava tai toimitettava asianomaiselle toimitus- tai asiakirja käännöksenä, suorittaan valtio kääntämisestä aiheutuneet kustannukset. Kustannukset, jotka aiheutuvat 7 §:n 2 momentissa ja 15 §:n 2 momentissa mainitusta kääntämisestä ja 16 §:n 2 momentissa määrätystä tulkitsemisesta, on itsehallintoyhdyskunnan suoritettava.

24§

Tämä laki ei koske ulkomaille tai ulkomaalaisille osoitettua virallista kirjeenvaihtoa eikä maan ulkopuolella käytettäväksi aiottuja toimituskirjoja; kuitenkin noudatettakoon 5 ja 6 §:n säännöksiä tällaisiinkin toimituskirjoihin nähden, milloin niitä ei anneta jollakin ulkomaisella kielellä tai maan molemmilla kielillä rinnan.

25§

Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta annetaan asetuksella.

26§

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1923.

Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot.

Helsingissä 1. päivänä kesäkuuta 1922

Tasavallan Presidentti
K. J. Ståhlberg
Oikeusministeri Albert von Hellens

Last modified: December 30, 2001