Suomalaisilla on, niinkuin muillakin kansoilla, monta puheen laatua. Erilailla puhuu Savolainen ja Karjalainen, erilailla Hämäläinen, ja samaten on muien maan-miestemme kanssa: — harva se Pitäjä, joll' ei ole jotakuta erinäistä puheen-partta. Jokainen uskoo kernaast oman paikkakuntansa puheen olevan muita paremman: mut se ainoastaan voi paraiten tietää ja sanoa, missä selvin kieli löytyy, ken on tullut tuntemaan joka paikkakunnan puheen laaut, ja on, kennenkään puolta pitämätäk, taiten tutkinut ne kaikki. Jo eeltäkäsin on yhtähyvin ymmärrettävä, että meren puolella, kussa usein puhutaan vierasta kieltä, ja kuhun on vanhuuen aikaan vieraasta kansasta tullut asujammia, Suomalainen puhe on enemmin murrettu ja sortunut, kuin keskellä ja Pohjan puolella Suomen maata, joien paikkojen asukkaille ei ole ollut niin paljon tekemistä erikielisten ihmisten kanssa. Se on myös löytty, että näissä viimeks mainituissa paikoissa puhutaan täyellisempätä kieltä ja että siellä asuvien puheissa ja runoissa tavataan sellaisia aika-sanoja, joit' ei laula kaikki lapset, eikä pojat puolinkana. Sitä vasten on Maamme kieli Haminan tienoilta lähtien, pitkin meren rantaa aina Porin kaupungin pohis-puolellen asti, kehnompata, suinkin sen tähen, että näillä ranta-mailla katkotaan sanoista viimeiset puukstavit pois, ikäänkuin Viron kielessä, josta tämä tapa ehkä lienee Suomen rannoille vanhuuen aikaan asujanten kanssa tullut.
Suomen kielelle suureks vahingoks kirjotettiin ensimmäiset suomalaiset kirjat tällä kehnommalla Ranta-Suomalaisten kielellä, johon päälle päätteeks tungettiin Ruotista ja Latinasta liikoja puukstavia, jotka sokaisivat meiän selkeän kielemme. Ja vaikka näitä kirjoja sitten, Esivallan käskein, johonkuhun määrään murteista puhistettiin, niin jäi vielä paljon parantamata. Moni on sen jälkeen, näitä kirjoja seuraten, kirjottanut Suomea samalla tavalla, ja tottunut ei ainoastaan kirjottamaan ja lukemaan toisin, kuin selvät Suomalaiset puhuuvat, mutta myöskin uskomaan että kirjoissa löytyy kaikkiin selvin kieli. Jokainen ymmärtää kuitenkin ettei kielen synty ole kirjoista, mut kirjoin synty kielestä, ja että sentähen kirjat pitää kielen jälkeen korjattaman, ei kieli kirjoin jälkeen. Ne Ruotista Suomen kieleen tungetut liiat puukstavit, joit' ei Umpi-Suomalainen taia ensinkään oikeen ulospuhua, haittaavat ja hämmentäävät häntä, sekä kirjottaissa että lukeissa: jonka asian esimerkiks tällä kertaa ainoastaan tahon mainita että Suomalaiset usein kirjottavat: deitä, dulee, kuin pitäsi kirjotettaman teitä, tulee. Näistä Suomen kieltä sortavista puukstavista olen minä tahtonut puhistaa suomalaisen kirjotuksen. Täyellisempätä tietoa Suomen kielestä saahakseni olen minä, niin paljon kuin varani ja aikani tähän asti ovat myöten antaneet, Suomen maata ristiin rastiin matkustellen, kokenut tieustella joka maan paikan puheen-parren, ja ahkerasti tutkia ne samat, ennen kuin minä aloin kirjottaa tälläistä Suomea, kuin näissä Wiikko-Sanomissa löytyy. Vaikka se ehk' ei ole kaikkien mieleistä, ja vaikka minä kernaasti tahtosin joka maan-mieheni mieltä tässä asiassa nouattaa, niin en taia minä kuitenkaan poiketa siitä, minkä mä olen oikeeks ja paraammaksi havainnut. Minä olen myös pyytänyt sanoa joka asian Suomalaisten omilla puheen-parsilla, niin paljon kuin olen taitanut, ettei kirjotukseni — niin kuin usein tapahtuu Herrojen Suomea kirjottaissa — tuntusi Ruotista käätylle. Jos minä tällä ahkeroimisellani tajan vähänkin auttaa Suomenkieltä siitä huonosta tilasta ja ylönkahteesta, johon se on joutunut, niin on rakkahin toivoni täytetty.
(TURUN WIIKKO-SANOMAT 1820)